Asiakas­kokemukset

Oulun Golf uusi ilmettään

Vuonna 1964 perustettu Oulun Golfkerho ry (OGK) on Suomen kahdeksanneksi vanhin golfseura. Yhdistys on perustettu edistämään golfpelin harrastamista. Seuran jäsenmäärä oli vuoden 2022 lopussa yli 2500, luku on kuudenneksi suurin Suomessa ja Oulun Golfkerho ry on Oulun suurin urheiluseura. 

Sankivaaran golfkentistä Sanki ja Vanha Vaara (9 r.) on rakennettu 1992. Uusi Vaara (9 r.) avattiin 2004. Lisäksi käytössä on 6-reikäinen Par3-kenttä sekä monipuoliset harjoitusalueet. Kaikkiaan kentillä pelattiin 2022 yhteensä 85 000 kierrosta. 

Oulun Golf uusi kuluvalle kaudelle kaikki kenttä- ja alueopasteet. Yhtenäinen ilme ulottuu klubin ympäristöstä harjoitusalueille sekä Sanki- ja Vaara-kentille.

”Uudet opasteet parantavat varsinkin vieraspelaajien pelikokemusta, helpottavat liikkumista kenttäalueella ja lisäävät yleistä turvallisuutta. 2-puoleiset väyläopasteet sekä etu- että takatiillä antavat tasapuolisesti infoa kaikille pelaajille. Myös yhteistyökumppaneiden näkyvyys on parantunut aivan uudelle tasolle”, kertoo Oulu Golf Oy:n toimitusjohtaja Petri Väänänen.

Tarratalli Oy valmisti ja toimitti mustaksi polttomaalatut metallirakenteet sekä opaste- ja mainospinnat. Aida Markkinointi Oy vastasi opastepintojen layoutista, opasteiden asennukset hoituivat oman kenttähenkilöstön voimin. Ennen kauden alkua teipattiin myös 12 kpl uusia golfautoja, joista kolme toteutettiin näyttävinä yliteippauksina.

”Olemme saaneet erittäin positiivista palautetta niin omalta väeltä kuin vieraspelaajiltakin. Keräämme palautetta ja teemme tarvittaessa päivityksiä opasteisiin. Asiakaslähtöisyys on tärkeintä ja haluamme kaikkien pelaajien viihtyvän kentillämme”, jatkaa Petri Väänänen. 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Muut kirjoitukset

Yleistä evästeistä
Tarratalli

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut palatessasi verkkosivustollemme, ja auttavat meitä ymmärtämään mitkä sivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.

Välttämättömät evästeet

Sivustoa ei voi käyttää ilman näitä evästeitä ja siksi tämä on automaattisesti valittu.

Analytiikka

Nämä evästeet ovat analytiikkaamme varten ja niillä parannamme mm. sivuston käytettävyyttä.